Uutisketju

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a5c62ed5-a2c1-4cdc-b4b1-a8d43f83bec3 Jos omaa Karjalaisia sukujuuria niin on muuten aika hemmetin hieno tuo Karjala-Tietokanta. Puolessa tunnissa jäljitin Papan sukua 1700-luvun alkupuolelle saakka. Ja kokosin sukupuun paperille.

Vaikeutta tuottaa nimien ja paikkojen sen aikainen kääntäminen V on välillä W. Ja suomenkielisten nimien väkisin muuntamiset ruotsiksi. Kerttu saattaa olla jossain kirjoissa merkitty Gertrudiksi jne. Paljon on lapsia kuollut perheissä nuorina, mutta on joitakin elänyt yli 90-vuotiaiksikin.

Huvittavia "ammattinimikkeitä" sieltä myös löytyy. On esimerkiksi "Vuokratilallisen vävyn lapsi", "Vuokraajan pojan lapsi" ja nykyaikanakin saisi olla sellainen nimike kuin "Loinen".

Myös "muonamies" on hyvä nimike.
 

Sen sijaan mobiiliverkko, jota Suomessa käytetään paljon, kuluttaa energiaa jopa tuhat kertaa enemmän. Esimerkiksi kahden tunnin huippulaadukkaan 4K-resoluution elokuva mobiiliverkon kautta katsottuna kuluttaa sähköä saman verran kuin vaikka saunan lämmittäminen tai 20 kilometrin ajaminen sähköautolla.

Ei ole kovin ympäristöystävällistä sekään, että kaikki fyysisten asioiden sijaan verkossa. Tai ainakaan näillä ihmisten tottumuksilla, että selaillaan jotain Tiktok-videoita, youtube-videoita ja kuvagallerioita jotka alkaa automaattisesti toistamaan jokaikisen videon ja lataa satoja kuvia muutamassa sekunnissa kun vähän vierittää. Kaikenlaiset mainosblockerit on omanlaisensa ekoteko.

Paljonkohan oikeasti menee jotain datakeskusten resursseja ihan vaan siihen, että säilytetään jotain miljoonia kappaleita uudelleenpastettuja ja screenshotattuja paskoja meemejä. Jos hassukuva pastetaan nesretroon, niin ei sitä nesretrosta linkitetä eteenpäin, vaan se kopioidaa discordiin, irkkiin, facebookiin, twitteriin, imguriin, reddittiin jne. Jokaiseen oma kopio samasta kuvasta. Sitten seuraava lähettää sen pariinkymmeneen hassukuva-whatsapp-ryhmäänsä.

Vanha hyvä postaus aiheesta on myös https://idlewords.com/talks/website_obesity.htm , joka varoittelee nettisivujen bloatista jo 7 vuotta sitten.
 
Paljonkohan oikeasti menee jotain datakeskusten resursseja ihan vaan siihen, että säilytetään jotain miljoonia kappaleita uudelleenpastettuja ja screenshotattuja paskoja meemejä. Jos hassukuva pastetaan nesretroon, niin ei sitä nesretrosta linkitetä eteenpäin, vaan se kopioidaa discordiin, irkkiin, facebookiin, twitteriin, imguriin, reddittiin jne. Jokaiseen oma kopio samasta kuvasta. Sitten seuraava lähettää sen pariinkymmeneen hassukuva-whatsapp-ryhmäänsä.

Tuossa meemien kopioinnissa käy vielä hauskasti niin, että laatu muuttuu jatkuvasti paskemmaksi, vaikka resursseja kuluu kopioinnissa koko ajan enemmän. Onhan tuo web-maailma yksi helvetin kaatopaikka. Sama "tuhlailu" koskee kyllä kaikkea softaakin, eli tehdään vasemmalla kädellä ja huonosti, koska rauta kuitenkin kestää sen verran. Jos kaikki tehtäisiin järkevästi ja optimoidusti, ympäristövaikutuksetkin olisivat varmasti valtavat, mutta eihän millään softa- tai pelifirmalla ole intresseissä optimoida mitään, koska se on kallista. Mobiililaitteiden akunkulutus on edes jonkinlainen peruste, mutta siihenkin puututaan vasta äärimmäisessä hädässä. Ei tuo optimointi ole oikeastaan realismia nykytilanteessa, mutta olisi kiva, jos jotain edes kiinnostaisi. Lähinnä asialle naureskellaan.

Nettisivut latautuivat 20 vuotta sitten nopeammin kuin nyt, vaikka yhteydet ovat parantuneet suurin harppauksin. On se nyt perkele.

Vanha hyvä postaus aiheesta on myös https://idlewords.com/talks/website_obesity.htm , joka varoittelee nettisivujen bloatista jo 7 vuotta sitten.

Olipa hyvää/hauskaa luettavaa! Tuo käyttöliittymäosuus on kyllä jotain ihan käsittämätöntä itselle. Kai tuo juontaa jostain sellaisesta, että ei-insinöörejä päästetään tekemään nettisivuja. Tuo juttu on vuodelta 2015 ja asiat ovat menneet reilusti huonompaan suuntaan tässä seitsemän vuoden aikana.
 
Ei ole kovin ympäristöystävällistä sekään, että kaikki fyysisten asioiden sijaan verkossa. Tai ainakaan näillä ihmisten tottumuksilla, että selaillaan jotain Tiktok-videoita, youtube-videoita ja kuvagallerioita jotka alkaa automaattisesti toistamaan jokaikisen videon ja lataa satoja kuvia muutamassa sekunnissa kun vähän vierittää.

Yks mitä en oo oikein koskaan pystynyt käsittämään, niin juurikin toi miten ihmiset käyttää kaikkea sellaista mikä on verkossa. Ei tarvitse olla musiikkia tallessa lokaalisti tai fyysisillä medioilla kun löytyyhän se vaikka spotifystä tai youtubesta. Ei tarvitse olla mitään oikein tallessa lokaalisti, tai muuten fyysisellä medialla, kun löytyyhän se streamijostain. Ja sitten luotetaan siihen että kaikki vain on olemassa juuri silloin kun sitä tarvitsee, jokin palvelu x on aina käytettävissä kun tarvitsee.

Eikä tästä ole hirveästi aikaa kun kaikki piti olla tallessa lokaalisti kun ei ollut mitään palveluita oikeastaan, ei tarttee kuin mennä 2000-luvun alkupuolelle, ja senkin jälkeen kun ei ollut älypuhelimia niin mitään ei voinut käyttää reissussa jos se ei ollut jossain laitteessa lokaalisti.

Kaikenlaiset mainosblockerit on omanlaisensa ekoteko.

Omista sivustoista joita kattelen näyttäis 7% sivujen osista olevan aina blockattuna. Toi siis keskimäärin kaikista sivuista, joillain toki enemmän, joillain vähemmän. Mutta toi 7% on vain joutavaa facebook integraatio, mainospaskaa, yms
 
LOISTAVAA!!


Päätös: Valtio puuttuu merellisen lomakylän kauppaan maanpuolustuksellisista syistä​



Tämä on aivan loistava signaali siitä mitä toivon tapahtuvan, kaikki nämä vastaavat tilkut strategisten alueiden ympäriltä pitää konfiskoida.

Oikeasti en pysty selittämään miten onnelliselta tuntuu kun JÄRKI voittaa vihdoin niin monessa asiassa!!
 


carrey.gif

Jalostajalla menee kovaa.


Screenshot_20220513-195453~2.png
 
Takaisin
Ylös Bottom