Minkä elokuvan katsoit viimeksi

Spencer | 2021
Pari viikkoa sitten käytiin avovaimon pyynnöstä katsomassa tämä prinsessa Dianan elämän yhdestä joulusta kertova leffa joka on Kristen Stewartille tuonut Oscar-ehdokkuuden.

Itteänihän ei Diana sinänsä kiinnosta vaikka ihan mielenkiintoinen hahmo olikin Englannin kuningasperheen historiassa, mutta leffa kuitenkin oli ihan jees. Genreleffojen fanina olen sitä mieltä että tästä olisi saanut paljon kovemman leffan viimeisellä kolmanneksella kun oltaisiin lähdetty eksploitaatioleffojen kun tarina siihen hyvän alustuksen antoi, mutta tylsästi leffa pysyikin realistisena. Tästä huolimatta leffa kertoo ihan hyvin Dianan paineesta ja vastuusta olla mukana kuningasperheessä mihin ei varsinaista välttämättä olisi ikinä halunnut mukaan. Harmillisesti kuitenkin leffassa jätetään kaikki muut hahmot aika vähällä huomiolle minkä takia kaikki mielenkiintoinen poliittinen juonittelu jätetään vain oletusten ja tulkinnan varaan.
Semisti tylsä leffa on myös kyseessä joten suosittelen vain jos oikeasti kiinnostaa.

Pisteitä tässä kuitenkin nostaa Stewartin roolisuoritus joka on ihan ansaitusti ehdokkuuttensa ansainnut. Stewart näyttää omaan silmään vähän liian nuorelta kasvoiltaan Dianaksi mutta roolisuoritus on ihan täydellinen ilmeitä, kehonkieltä ja juoksua myöten, ainakin kun itse yritän muistella jotain uutispätkiä ja haastatteluja mitä on tullut Dianasta nähtyä.
Radioheadin Jonny Greenwood teki myös toimivan soundtrackin joka hyvin sopii Dianan henkisen romahduksen partaalla olemiseen.
3.5/5

The Batman
| 2022
Jätän tästä höpinät aika vähäiseksi sillä tätä on jo arvosteltu täälläkin kohtuullisesti ja sanoisin että tämä leffa toimii parhaiten kun siihen menee ihan täysin ilman mitään odotuksia, mikä toki on kohtuullisen vaikeaa kun on kuitenkin Batmanista kyse. Tämän takia laitan myös osion arvostelustani joka voi muokata odotuksia spoilerien taakse vaikka siinä ei sellaisia varsinaisesti olekaan.

Kirjaudu tai rekisteröidy katsoaksesi spoilerin sisällön.

Alkuun meinasin antaa vähän alemman arvosanan mutta sitten mietiskelin tätä illan ajan ja totesin että kyseessä on kuitenkin loppujen lopuksi hyvä Batmanin kasvutarina joka ainakaan itselleni missään vaihessa 3 tunnin ajan käynyt tylsäksi tai pitkäksi mikä tapahtui esim. The Dark Knight Risesin kanssa.
Mielelläni otan tähän jatko-osia jotka pitävät leffan fiiliksen mutta parantavat niiltä osin missä vikaa oli eniten.
4/5
 
Väkivallan tie (DVD)
Valmistusvuosi: 2007 Kesto: 1t 54min
Väkivallantäyteinen elokuva. :DDPerustuu tositapahtumiin.

Takakansiteksti:
Pahamaineinen Carlton Leach nousi jalkapallohuligaanista yhdeksi englannin pelätyimmistä päätekijöistä järjestäytyneessä rikollisuudessa. Kolmen vuosikymmenen ajan hän hallitsi jengeineen katuja, ja aiheutti pelkoa poliisin ja kilpailijoidensa keskuudessa. Kun rave-scene löi itsensä läpi, aloitti Leach huumebisneksen avulla luomaan organisoitua rikollisverkostoa. Toimimalla säälimättömän brutaalisti kaikkia heitä asettuvia kohtaan, eteni Leach joukkoineen nopeasti kohti huippua.

4/5
Jos tämän tyyppisestä tykkää, niin varmasti katsomisen arvoinen.
 
Kill Bill 1&2 :dvd:

Pitkästä aikaa uusiksi frendin kinossa. Poika intistä lomilla niin oli mukana kans katsomassa ekaa kertaa ja diggaili. Onhan tämä kova edelleen! Viittaukset genreleffoihin lämmittävät mieltä ja soundtrack timangia! Samuraileffa fiilis viety omille leveleille.

4,5/5

Katsottiin toki minun Japani DVD:ilta joissa varsinkin ekan leffan kohdalla enemmän ja paremmin normiversioihin verrattuna.
Kirjaudu tai rekisteröidy katsoaksesi spoilerin sisällön.
Onkos näitä pidempiä versioita edes julkaistu lännessä missään uudemmassa formaatissa? Edit: ei taida ainakaan BD julkaisua olla.

Laitetaas vielä linkit mistä voi verrata japsiversioiden erot muihin julkaisuihin (spoilaavat toki eli ei kannata lueskella jos ei leffoja nähnyt):
Vol.1
Vol.2
 
Viimeksi muokattu:
👻 Ghostbusters: Afterlife 👻 :uhd:


CDON viimeinkin toimitti päivän myöhässä ja lienee selvä homma, että pistin koneeseen ns. välittömästi. On kyllä odotetuimpia leffoja ikinä tämä meikäläisellä, joten "hiukan" tuskastutti odotella vielä yksi extrapäivä. 4K steelbookki on kyllä hieno!

Ja voi hitto että toimi! Tällai se rebootti pitää tehdä. Tuuletinpalvelua oli todella reilusti ja casti oli kohdallaan. Lapsinäyttelijät oli aivan mainioita ja muutenkin meno oli just hyvä.

Kyl mie vaan tykkäsin pirusti ja oli parempi kuin uskalsin toivoakkaan. Tunnustan, että lopussa valui kyyneleitä. Varmasti katson uudestaan. :love:

Nyt vaan kakkosta kehiin kiitos, nimittäin maistuu! Siis, elokuva. :rolleyes:


Oli muuten aika videoufohetki päivällä, kun ajelin autolla ja laitoin radion päälle ekaa kertaa --> Ray Parkerin Ghostbusters oli soimassa. 🤖:eek:

Silloin tiesin, että elokuva on saapunut.
 
ARQ (2016) :netflix:

Elokuva jota välttelin pitkään, mutta kun Arto4000 kehunsa antoi, niin uskaltauduin lopulta katsomaan.
Ja kyllä kannatti.

Eli kyseessä on aikasilmukkaleffa, joka myös tapahtuu yhdessä paikassa kokonaan. Näyttelijöitäkin on vain muutama, niin tunnelma on mukavan tiivis ja intiimi.
Elokuva alkaa heti eikä jää missään vaiheessa laahaamaan.
Aikasilmukoita eletään useampaan kertaan, mutta jokainen on toki jollain tavoin erilainen. Virheistä opitaan.
Noissa aikasilmukoissa myös joka kerta katsoja oppii vähän lisää hahmoista, heidän taustoistaan ja mikä on homman nimi ulkopuolisessa maailmassa.
Eli vaikka aika palautuu, niin elokuva silti etenee jatkuvasti.
Tämä oli vielä mukavan napakka kestoltaan eli paria minuuttia vajaa 1½tuntia.

Oli jees eikä missään vaiheessa käynyt pitkästyttämään. Loppui melkeinpä siten, että lisääkin olisin voinut vielä katsella.

3½/5
 
Fantasy Island (2020) :netflix:

Tämä perustuu samannimiseen tv-sarjaan 70-luvulta, mutta tästä on tehty kauhuversio. Tai siis ainakin jotain sellaista on yritetty.

Elokuvan ideana on se, että on tämä fantasioiden saari, joka on lomailijan unelma. Siellä väittämän mukaan ihmisen suurimmat haaveet, fantasiat, toteutuvat.
Nyt sitten tälle saarelle on päässyt joukko ihmisiä, koska he voittivat kilpailussa pääsynsä.
Jokaisella on toki oma haaveensa, jonka haluavat saarella toteutuvan.
Ja alkuun nuo fantasiat myös alkavat toteen käymään, mutta lopulta asiat menevät päin helvettiä.

Olisihan tästä ideasta jotain toimivaakin voinut saada aikaan, mutta nyt on sitten toimivan sijasta b-luokan toteutus joka ei toimi millään osastolla.
Käsikirjoitus on surkea, juoni tökkii ajoittain, näyttely on huonoa ja meininki ylipäätään on kuin jostain todella halvasta kasarin tekeleestä.
Kauhua tästä ei saa millään irti. Missään vaiheessa ei ole mitään sellaista, mikä edes hetkeksi säväyttäisi.
Sen sijaan on erittäin ennalta arvattavaa menoa ja turhautumista.

2/5
 
Hotel Artemis (2018) :hbo:

Lähitulevaisuuteen sijoittuva elokuva, jossa seurataan tapahtumia paikassa nimeltä Hotel Artemis.
Kyseessä ei ole varsinainen hotelli vaan ensiapu rikollisille.
Artemiksessa on tiukat säännöt eikä kuka tahansa vain voi päästä asiakkaaksi.
Paikkaa pyörittää Jodie Fosterin esittämä Nurse. Apunaan hänellä on Dave Bautistan esittämä Everest.
Asiakaskunnasta löytyy elokuvan aikana mm. Sofia Boutella, Charlie Day, Sterling K. Brown ja Jeff Goldblum.

Tämä oli oikein mukava ja positiivinen yllätys. Tänään ekaa kertaa tähän elokuvaan törmäsin millään tavoin. En siis ollut kuullutkaan tästä.
Tässä oli hyvä tunnelma ja vahva yhden paikan meininki.
Hahmot olivat hyviä ja oli mukava nähdä Jodie Foster pitkästä aikaa elokuvassa.
Jännitystä, toimintaa ja kaikin puolin hyvää menoa.

3½/5
 
Reminiscence (2021) :hbo:

Lähitulevaisuuden Miamiin sijoittuva jännitysdraama.
Hugh Jackmanin esittämä Nick Bannister on ihminen, joka työkseen auttaa ihmisiä elämään muistojaan uudestaan.
Sitten eräänä päivänä hänen luokseen saapuu asiakkaaksi Mae (Rebecca Ferguson), johon Nick hullaantuu välittömästi.
Kun sitten eräänä päivänä Mae vain täysin katoaa kuvioista, niin Nickille muodostuu pakkomielle hänestä. Mitä Maelle tapahtui ja missä hän on.
Tämä on mysteeri, joka Nickin on selvitettävä.

Leffassa on haettu samanlaista tunnelmaa kuin ~40-luvun yksityisetsivä-leffoissa. Tässä ei tosin ole noiria niinkään vaikka kyllähän Mae on selvästi se femme fatale. Nick myös ajoittain toimii tarinankertojana, kuten tapaan kuuluu. Thandiwe Newton on Nickin apurina ja toisin kuin film noireissa, niin tässä tapauksessa se on "sihteeri", joka on viinalle perso eikä itse yksityisetsivä.
Tässä sitten seurataan kuinka Nick tutkii kaikki mahdolliset oljenkorret ja ihmisten muistot, jotta saisi selvitettyä mitä Maelle kävi.

Idealtaan ihan ok ja kyllä tämän läpi katsoi, mutta ei kuitenkaan mitenkään tajuntaa räjäyttänyt. Olisi oikeasti saanut mennä kunnolla enemmän film noirin suuntaan, kun sille kuitenkin selkeästi flirttailtiin. Eli tää oli sinällään ihan ok, mutta tästä vain puuttui jotain. Varsinkin kun kestoa oli hieman vajaa kaksi tuntia, niin jotain pientä piristystä tämä olisi kaivannut.

Mitä tulee siihen, että tää sijoittuu lähitulevaisuuteen, niin se on lähinnä vain sen takia että on voitu selittää tekniikka, jolla kajotaan ihmisten muisteihin.
Noin muuten tulevaisuushommista, niin tykkäsin tässä siitä että elettiin maailmassa jossa ilmastonmuutos on tehnyt tuhojaan. Ei sitä suoraan sanota missään vaiheessa, mutta merenpinta on noussut huomattavasti ja päivälämpötilat sellaisia, että ihmiset pyrkivät elämään yöaikaan. Nuo sitten näkyvät ihmisten päivittäisissä elämissä ja ovat myös asioita, joilla rikkaat ovat tehneet selkeää eroa köyhempiin.

3/5
 
Deep Rising (1998) :disney:

Joukko sotilaita on matkalla ryöstämään risteilyalusta, joka on neitsytmatkallaan. Matkustajinaan tuolla paatilla on pääasiassa rikasta porukkaa, joten saalista pitäisi löytyä. Mutta kun rosvoporukka saapuu alukselle, niin ketään ei ole missään. Verta kyllä löytyy.
Ryöstäjät eivät kuitenkaan ole yksin aluksella. Se jokin on siellä heidän kanssaan.

Kyseessä on Stephen Sommersin ohjaama hirviörymistely, joka on myös selkeä kesäleffa. Eli selkeästikään tätä ei pidä liian vakavasti ottaa.
Meno on erittäin vahvaa ysäriä kaikin puolin. Vähän kuin S/S Poseidonin seikkailu kohtaisi Deep Blue Sean.
Tehosteet eivät ole tietenkään parasta bestiä, kun ysärin loppua eletään, mutta kyllä ne kelpaavat tähän.
Hahmot ja meininki on kliseistä ja paikoitellen ennalta arvattavaa, mutta tämäkään ei haittaa menoa.
Koska tämä on niin vahvasti ysärin hirviöräiskintä, niin jotenkin kaikki tuo vain sopii tähän.

Pääosissa tässä on Treat Williams ja Famke Janssen. Olen aina mieltänyt Treat Williamsin sellaiseksi perhedraamojen isähahmoksi ja hieman epäilytti kuinka hän tälläisessä toimii. Mutta ei pelkoa, hän oli ihan ok tähän.
Sen sijaan pakko mainita eräs ärsyttävyys. Kevin J. O'Connor joka näyttelee yhtä isoa sivuosaa tässä. On niin perkeleen ärsyttävä hahmo, että ei ole tosikaan.
Sellainen hiton koheltaja, joka on koko ajan äänessä ja puhuu tyhmiä. Tuon lisäksi kaikki tuo tapahtuu erittäin rasittavalla äänellä, joka on sellaista äänenmurrosta muistuttavaa rääkymistä.

Tuntuu jotenkin väärältä, mutta mä tykkäsin tästä. Viihdyin ihan hyvin tämän parissa. Jos ysärin hirviötoiminta kiinnostaa, niin kannattaa harkita tätä. Ja siis sellainen b-luokan hirviötoiminta. Ei todellakaan puhuta mistään A-luokan hirviöleffasta.

3/5
 
Love & Monsters (Hirviöongelmia) :netflix:




No olipas se vaan ihan hiton hyvä leffa!

Dylan O'Brien pääroolissa sopi leffaan ihan 100%, jolla oli just sopivan kepeä ja hauska meno päällä ja muutenkin roolitukset oli napissa.

Kaikki visuaalit oli myös hienoa tavaraa.

Kakkonenkin kait tulossa ja kylläpä vois maistuakkin!


4,5/5
 
The Mountain Between Us (2017) :disney:

Toisilleen entuudestaan tuntematon kaksikko päätyy lentokoneturmassa talviseen vuoristoon. He ovat kaukana kaikesta ja korkealla vuoristossa.
Heillä ei ole kuin toisensa ja elossa olisi tarkoitus pysyä.
Pääosissa Idris Elba ja Kate Winslet.

Tämä oli ihan jees. Selviytymishommat noin muutenkin aina mielenkiintoisia. Tässä oli sen lisäksi lyöty soppaan mukaan rakkaustarinaa. Se ei ole kuitenkaan sellaista päälle liimattua romantiikkaa romantiikan vuoksi vaan tulee luontaisesti tarinan edetessä eikä mitenkään hallitse elokuvaa.
Draama oli vahvaa ja Elba & Winslet hyviä rooleissaan.
Leffa oli kuvattu oikeasti vuoristossa, pakkasen ja lumen seassa. Maisemat ovat hienoja ja Ramin Djawadin musiikit nostavat vielä tunnelmaa hyvin.

3½/5
 
What Happened to Monday (2017) :hbo:

Maapalloa on piinannut ihmiskunnan raju lisääntyminen. Resurssit vain eivät ole riittämässä kaikille. Niinpä on otettu käyttöön yhden lapsen politiikka.
Jos perheestä löydetään toinen lapsi, niin se otetaan huostaan ja pistetään syväjäähän. Aina löytyy kuitenkin heitä, jotka menevät oman päänsä mukaan.
Terrence Settmanista tulee huoltaja seitsemälle siskolle. Hän kouluttaa tyttöjä läpi heidän lapsuutensa siihen, että he voivat esittää olevansa yksi ja sama henkilö. Kukin tytöistä saa olla ulkomaailmassa vain yhtenä tiettynä päivänä viikosta. Näin jokainen saa oman rajatun vapautensa.
Elokuvan tapahtumat sijoittuvat 2070-luvulle, kun siskokset ovat kolmikymppisiä ja heidän elämänsä kulissit alkavat sortumaan.
Pääosissa Noomi Rapace, Glenn Close ja Willem Dafoe. Ohjannut Tommy Wirkola.

Elikkäs, Noomi tekee tässä tosiaan roolityönsä seitsemänä eri siskona. Jokaiselle hän onnistuu antamaan omanlaisensa persoonan ja ulkonäön. Sanomattakin lienee selvää, että Noomi on aika paljon ruudulla elokuvan aikana. Homma on tehty oikein hyvin eikä missään vaiheessa tule sellainen kikkailun maku.
Elokuvassa ollaan toki dystooppisessa isoveli valvoo yhteiskunnassa, jossa siskokset saavat varoa jokaista liikettään.
Varovaisuus riittää kuitenkin vain tiettyyn pisteeseen ja sitten homma menee väkivaltaiseksi.

Tässä oli sopivasti scifiä, jännitystä ja toimintaa. Ja vaikka elokuva ei todellakaan ollut mikään hyvän mielen onnellinen elokuva, niin silti tässä oli jotain tiettyä keveyttä mukana.
Oli oikeasti yllättävän hyvä elokuva.

4/5
 
Spider-Man: No Way Home :apple tv 4k: :dolby vision: :dolby atmos:

Harmittaa ettei pystynyt luonnollisesti välttelemään kaikkia spoilereita tähän asti, mutta olihan tämän kanssa hymy korvissa siltikin, varsinkin näin pitkän linjan Hämis-fanina.

Menisin ehkä jopa niin pitkälle että kyseessä on paras Spider-Man elokuva tähän mennessä, mutta en usko että tästäkään saa kovinkaan paljoa irti jos ne aiemmat ei ole juuri kiinnostelleet.

Ei nyt kuitenkaan täydellinen elokuva siinä perinteisessä merkityksessä, mutta eihän tälle voi silti muuta antaa fiilispohjalta kuin...

5/5

Great, it's just some random guy.
 
Viimeksi muokattu:
Jurassic Park :dvd:

@RetroUkon Jurase Park Jeep -projektia seuratessa on pitkään ollut takaraivossa sellainen tunne, että olisi pitkästä aikaa kiva katsoa vanha kunnon Jurassic Park! Mulla ei ole tätä ykköstä ollut koskaan missään muodossa, mutta kirpparilla tuli vastaan DVD parilla eurolla, joten tarttui toki matkaan.

Olen katsonut kolme ensimmäistä Jurassic Parkia viimeksi parikymmentä vuotta sitten, eli silloin kun kolmososa julkaistiin. Lapsena olin toki kova dinosaurusfani, kukapa ei, ja muistan kuin eilisen päivän, kun isä kävi ostamassa kolmos-VHS:n heti julkaisupäivänä R-kioskilta.

Mutta olipahan hyvä ja ennen kaikkea erinomaisesti aikaa kestänyt elokuva! Uskomatonta, miten hienoja dinoja saatu aikaiseksi vuoden 1993 elokuvaan. :eek: Odotin paljon tökerömpiä tehosteita, mutta ei näistä paistanut yhtään läpi sellainen päälleliimattu CGI, jota kaikki elokuvat ovat nykyään. Vaikka Jurassic Park pitkälti taisi aloittaa CGI-vallankumouksen. :DD

Melkein pitäisi nyt hommata jatko-osatkin katseltavaksi. Jurassic Worldeja en ole koskaan nähnyt.
 
Vaikka Jurassic Park pitkälti taisi aloittaa CGI-vallankumouksen.

Sanoisin että viimeistään Terminator 2 kaksi vuotta aiemmin räjäytti tajunnan siitä miten uskottavia juttuja tietokoneilla voi tehdä.

Mutta onhan nämä molemmat ajalta kun sekoitettiin oikeita efektejä tietokonehommiin, koska koneilla ei voinut tehdä ihan kaikkea.
 
Itse ostin tämän Prismasta...

Vieläkö siellä muuten myydään elokuvia fyysisessä formaatissa?

Oma Prisma tajusi jo että eihän näitä osta kukaan vuonna 2022, ja leffojen tilalle tulee jotain aivan muuta.

5A30E217-F73A-4EC8-9982-7927A2D4C120.jpeg

End of an era. Vähän on haikea fiilis vaikka olenkin jo kallistunut vahvasti digiin näissäkin.

Oi niitä aikoja kun kävi ostamassa Jurassic Parkin VHS:n Anttilasta. Siitä se ajatus sitten lähti.

Sen jälkeen olen ostanut Jurassic Parkin DVD:nä, BD:nä, 3D BD:nä, ja seuraavaksi varmaan Applelle 4K HDR -muodossa, joka tuleekin sitten olemaan se viimeinen ostos joka päivittyy itsestään parempaan jos sellainen vielä joskus tulee.
 
Ei jää ikävä mitään Prisman elokuvalaareja, mutta Anttilaa välillä kaipailen.

On kyllä markettiostokset leffojen suhteen tyrehtynyt täysin nollaan. Leffat tilaan netistä ja harmillisen usein joutuu importtaamaan, että saa mitä haluaa.
 
Takaisin
Ylös Bottom