Kirjat ja niiden lukeminen

Kävin tossa äsken Suomalaisesta kirjakaupasta vanhemmille joululahjoja ostelemassa.
Siinä sitten jumituin hetkeksi fantasia-osastolle, kun yritin äidille jotain sopivaa kirjaa katsella.
Niin kaksi eri henkilökunnan jäsentä kävi kysymässä, että tarviinko apua.
Eka päätteli että mulla on homma hallussa, mutta toka sitten melkein otti jo kädestä kiinni ja alkoi etsimään sopivia teoksia mulle.
Ja niinpä lopulta päädyin yhteen hänen suosittelemaansa kirjaan.

Että vaikka siellä hinnat saattaa olla ns. kohdillaan, niin kyllä siellä asiakaspalvelu on aina pelannut hyvin.
Tai sitten luulevat mua kehitysvammaiseksi ja tulevat sen takia niin äkkiä auttamaan. Epäilen tämän olevan hyvinkin mahdollista.

Mitäs tarttu matkaan?
Vituttaa muuten kirjakaupat, joissa fantasia-hyllyssä on myös scifi ja kauhu. Suomalaisessa muistaakseni ehkä oli näin. Nimeisivät sitten vaikka SPE-FI hyllyksi sen! Vai mitä, @FilmNet ?
 
Mitäs tarttu matkaan?

Faijalle Tuntematon Danny ja mutsille Susanna Clarken Piranesi.

Ihmismieli on labyrinteistä mutkikkain.
Hypnoottinen ja älykäs fantasiaromaani, joka palkitsee lukijansa moninkertaisesti.

Piranesi asuu Talossa, jossa on lukematon määrä huoneita ja käytäviä, joita reunustavat tuhannet patsaat. Vuorovesi yltää portaisiin asti, pilvet liikkuvat yläkerran saleissa. Mutta Piranesia ei pelota: hän tuntee veden liikkeet ja reitit huoneiden välillä. Tiistaisin ja perjantaisin Piranesi näkee ystävänsä, mutta muuten hän on yksin. Kun liidulla piirrettyjä viestejä alkaa ilmestyä lattioihin, Piranesi varmistuu siitä, että Talossa liikkuu myös joku tai jokin muu. Mutta kuka, ja mitä hän haluaa?
 
Kindle mullisti kyllä oman kirjojenlukemisen määrän taivaisiin, ei voi kun suositella! On se vaan niin kätevää kun sängyssä makaat ja kirja loppuu niin sen kun klikkaan wlanin päälle Kindlestä ja käy shoppaileen uuden mistä jatkaa <3

Aikaisemmin itekkin halusin hillota kirjoja hyllyyn ja vannoin fyysisen kirjan nimeen, vaan kun antoi pikkusormen tälle formaatille niin ei ole kyllä takaisin paluuta.
 
Kindle mullisti kyllä oman kirjojenlukemisen määrän taivaisiin, ei voi kun suositella! On se vaan niin kätevää kun sängyssä makaat ja kirja loppuu niin sen kun klikkaan wlanin päälle Kindlestä ja käy shoppaileen uuden mistä jatkaa <3

Aikaisemmin itekkin halusin hillota kirjoja hyllyyn ja vannoin fyysisen kirjan nimeen, vaan kun antoi pikkusormen tälle formaatille niin ei ole kyllä takaisin paluuta.

Millä laitteella sä noita siis luet?
 
Saispa goodreadsiin listattua vertailukohdaksi montako sivua retroa on tullut luettua.

Nyt kun viestejä on 118452kpl niin voisin väittää että olen lukenut ainakin 110000 viestiä eli 5500 sivua.

Ja vanhalta boardilta kaikki 611416 viestiä eli 40761 sivua. Tosin varmaan osa (Mirskun) viesteistä melkoisella pikalukemisella. Ja voiko jotain Now Playing postauksia laskea edes lukemiseksi.
 
Mites muuten, tuleeko goodreadsia käytettyä?
Itellä tämmösiä lukemia tälle vuodelle:

Screenshot_20211213-152151_Goodreads.jpg

Näistä kirjoista kyllä 62 on sarjakuva-albumeita, mut onpahan taas tullu lueskeltua!

Mä oon lukenut tämä vuonna varmaan yhtä monta sivua ku sä kirjaa...
 
15-16 kirjaa taisi mennä 2021. 2020 meni lainaushistorian perusteella 19, mutta sitä ennen en edes muista, milloin olen lukenut kirjan. Hyvin on siis lähtenyt uusi harrastus käyntiin viimeisen parin vuoden aikana ja olen siitä oikein tyytyväinen! Kannatti aloittaa, vaikka kouluaikojen pakotettu lukeminen olikin jättänyt traumat.
 
Itsellä on tosiaan Netflix kussut lukemisen aika täysin.
Ennen sitä meni sänkyyn ja otti kirjan esiin, nykyään pistää flixin tulille.

Oon miettinyt, että jos nyt yrittäisi pakottaa itseään irti streameistä. Mulla kuitenkin kirjoja riittäisi vaikka kirjastoon asti.
Lukemisen kun saisi taas kunnolla käyntiin niin voi perkele, kun olisi hyvä juttu.

Sen verran lukemista olen taas käyntiin saanut, että aloitin ton Matthew McConaugheyn kirjan lukemisen. Kahdessa illassa olen siitä lukenut jonkun ~120 sivua, että hyvin on maistunut.
 
Takaisin
Ylös Bottom