Postaa tänne päivän kahvi-/teehetkesi ☕


Tätä pitäisi kyllä enemmän harrastaa. Saunomisfiilis on ihan erilainen päivällä kuin illalla.

Ja kesken kirjoittamisen tuli flashback, että tätä on tullut aiemminkin pohdittua:

Kuuluuko teillä muuten joulusauna jouluperinteisiin?

Jouluaatto on itsellä ainoa päivä, jolloin käyn saunassa jo puolenpäivän aikaan. Ollut tapana jo ihan lapsesta saakka, en edes oikein tiedä mistä juontaa juurensa. Joulusaunasta ruokapöytään ja sitten lahjojen kimppuun.

Ah, huomenna joulusaunaan. :love:
 
  • Like
Reaktiot: jnx
Meillä perheessä kans joulu ainut aika oikeastaan kun on ikinä päivällä saunottu.

Muistan kun tultiin 2005 Lanzarotelta sedän tykö joskus yöllä ja pistettiin sitten heti aamusta sauna lämpiämään. Teki ihan hyvää, kun oli Espanjan auringossa laatannut ja ripuloinut housuun neljän päivän ajan koko viikon reissusta.
 
Näen mielessäni miten Wiizeli istuu työmaalla Vituttaa olla täällä kahvikupin kanssa jurnuttamassa kuten ennenkin, mutta nyt sillä on iso pörröinen tonttulakki päässä.

Kuvajainen hymyilyttää :)
 
Takaisin
Ylös Bottom