Uutisketju

Näinköhän loppuu ne päivittäiset ”mitä hurjaa Trump teki tänään” -uutiset.

Epäilen vahvasti.
Ensinnäkin medialla luulisi olevan kiinostusta Trumpia kohtaan.
Toiseksi en usko Donaldin vaipuvan unholaan omasta tahdostaan. Eiköhän se itseään pinnalla pidä tavalla toisella.
Muistelmat luulisi ainakin tulevan piakkoin.
 
Just kattelin Bidenin virkaanastujaispuheen ja olihan siinä vitusti ainakin lyöty optimismia ja kansan yhteentuomista panostettu.
Tuodaan yhteen ihmiset Amerikan kansalaisiksi eikä osiksi poliittisia järjestöjä.
Sinällään kuulosti ihan kivalta tämän neljän trumpvuoden jälkeen.
Biden käy selkeästi lukemassa uutta foorumia. #goodvibesonly
 
Venäjällä on ollut tänään ympäri maata mielenosoituksia. Petroskoissa oli jonkinlainen, ei kovin suuri, kokoontuminen. YLEn Venäjän kirjeenvaihtaja Erkka Mikkonen sai myös pampusta, mutta puhe senkun jatkui.

 

Virus paljasti epätasa-arvon​

Koronavirus on iskenyt erittäin epätasa-arvoisesti eri väestöryhmiin.

Oxfam laskee, että Yhdysvalloissa lähes 22 000 koronaviruksen aiheuttamaan tautiin kuollutta mustaa ja latinoa olisi yhä hengissä, jos näiden ryhmien kuolleisuus olisi sama kuin valkoisilla yhdysvaltalaisilla.

Jos naiset ja miehet olisivat tasaisesti edustettuina pandemian koettelemilla talouden sektoreilla, 112 miljoonaa naista vähemmän olisi vaarassa menettää työnsä ja tulonsa.

Rikkaat selvisivät koronataantumasta enemmän kuin hyvin​

Rikkaiden osalta koronataantuma on ohi, Oxfam ilmoittaa.

Valtiot ovat yrittäneet pitää talouden pyöriä pyörimässä ennennäkemättämän laajalla tuella, mikä on luonut buumin osakemarkkinoille.

Se on kasvattanut miljardöörien varallisuutta, samalla kun reaalitaloutta uhkaa edelleen syvin taantuma vuosisataan, Oxfam varoittaa raportissaan.

Maailman kymmenen rikkaimman ihmisen – joihin lasketaan muun muassa Amazonin perustaja Jeff Bezos, Teslan Elon Musk, Microsoftin Bill Gates ja Facebookin Mark Zuckerberg sekä sijoittaja Warren Buffett– yhteenlaskettu vauraus on kasvanut 540 miljardin dollarin eli 440 miljardin euron verran, vaikka maailmantalous on pienempi kuin ennen pandemian alkua.


Jebou!
 
Takaisin
Ylös Bottom